press

Charge Amps ja Vattenfall aloittavat yhteistyön useilla Euroopan markkinoilla

29/02/20

Nopeasti kasvavat sähköautomarkkinat edellyttävät uusia latausratkaisuja erityisesti kotilataukseen. Charge Amps ja Vattenfall ovat aloittaneet yhteistyön, jonka myötä Ruotsissa kehitettyjä ja valmistettuja Charge Ampsin latausasemia tarjotaan Vattenfallin asiakkaille Ruotsissa, Norjassa, Englannissa, Alankomaissa ja Saksassa.

 

Norjassa, missä sähköautomarkkina on valtion tukien vuoksi suhteellisen kypsä, 90 prosenttia sähköauton lataamisesta tapahtuu tutkimusten mukaan kotona tai työpaikalla. Ajan myötä lataaminen kesken matkan (tankkauskäyttäytyminen) on vähentynyt ja kuluttajat lataavat autonsa sen sijaan yöaikaan kotona tai työpäivän aikana työpaikalla. Tällöin tuotteen helppokäyttöisyys ja tyylikkyys on erityisen tärkeää. Juuri tässä Charge Ampsilla on etulyöntiasema.

– Kyseessä on meille strategisesti erittäin tärkeä sopimus, sillä olemme painottaneet juuri näitä markkinoita liiketoimintasuunnitelmassamme. Keräämme parhaillaan pääomaa kansainvälisiä laajentumissuunnitelmiamme varten, Charge Ampsin toimitusjohtaja Pontus Frohde kertoo.

Vattenfallin InCharge tarjoaa kuluttajille ja yrityksille suunnattuja älykkäitä kokonaisratkaisuja, jotka kattavat sekä laitteistot, palvelut että asennuksen. Sähköautoilijoiden arkea sujuvoittaakseen InCharge tekee kansainvälistä yhteistyötä paikallisten energiayhtiöiden, kaupunkien, kuntien ja yritysten kanssa ja tarjoaa latausverkoston, joka kattaa monet Vattenfallin markkinoista.

Sähköautomarkkinat ovat voimakkaassa kasvussa. Syynä tähän ovat paitsi valtiolliset tuet, myös kuluttajien ja yritysten havahtuminen ilmastokriisin vakavuuteen.

On todella hienoa päästä levittämään innostustamme muotoilua ja helppokäyttöisyyttä kohtaan näin laajasti ja kansainvälisesti, Frohde iloitsee.

Charge Amps kehittää tuotteita yhteistyössä ruotsalaisten teollisten muotoilijoiden, muun muassa Koenigsegg-suunnittelija Joachim Nordwallin, kanssa. Charge Ampsin omat tuotekehittäjät varmistavat, että kokonaisuudet järjestelmineen ja latausasemineen tarjoavat vertaansa vailla olevia toimintoja ja käyttäjäkokemuksia.

Charge Amps on ruotsalainen kasvuyritys, joka kehittää ja valmistaa älykkäitä, helppokäyttöisiä ja upeasti muotoiltuja sähköauton latausratkaisuja. Tulevaisuuden latauslaitteiden on oltava tyylikkäitä, yksinkertaisia ja ohjattavissa edistyksellisillä ohjelmistoilla. Charge Amps sai alkunsa vuonna 2012, kun yrityksen perustaja ja teknologiajohtaja Fredrik Jonsson aloitti helppokäyttöisten latausjohtojen kehittämisen keittiönpöytänsä ääressä. Nykyään yritys työllistää noin 30 henkilöä, ja sen tuotteita käytetään 32 markkinoilla. Tuotteet kehitetään ja valmistetaan Ruotsissa. Yrityksen omistajia ovat muun muassa Skellefteå Kraft ja OK ekonomisk förening.

 

Lisätiedot:

Felicia Nygård, Chief Marketing Officer, Charge Amps AB
+46 73 503 50 72
felicia.nygard@charge-amps.com