press

Charge Ampsille uusi toimitusjohtaja vahvistamaan laajentumista

09/07/20

Johtavan ruotsalaisen sähköauton latausratkaisujen valmistajan Charge Ampsin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Anders Bergtoft. Bergtoft aloittaa väliaikaisen toimitusjohtajan Joakim Kedbrantin seuraajana 17. elokuuta. Charge Amps on viime aikoina tehnyt useita organisaatiota vahvistavia strategisia muutoksia, ja Bergtoftin nimitys on tärkeä askel yrityksen laajentaessa toimintaansa Ruotsissa, Norjassa ja kansainvälisillä markkinoilla.

 

– Kehitämme hyvin suunniteltuja ja älykkäitä latausratkaisuja alati kiihtyville sähköautomarkkinoille. Toimintamme on kasvanut 30–100 prosenttia vuosittain. Kestävän kehityksen mukaisten ja helppokäyttöisten latausratkaisujen kysyntä on kovaa myös Ruotsin ulkopuolella, joten aiomme investoida entistä enemmän muihinkin markkinoihin. Bergtoftilla on yli 20 vuoden kansainvälinen kokemus liiketoiminnan kasvusta ja kannattavuudesta, joten hän on juuri oikea henkilö johtamaan yrityksemme upeine työntekijöineen uuteen laajentumisvaiheeseen, Charge Ampsin hallituksen puheenjohtaja Anders Dahl sanoo.

Charge Amps kehittää älykkäitä latausratkaisuja, jotka suunnitellaan ja valmistetaan Ruotsissa. Ruotsalaisten juurtensa ansiosta yrityksellä on erinomaiset edellytykset tarjota paikallisiin olosuhteisiin mukautettuja premium-tuotteita, joissa painottuvat edistyksellinen muotoilu, johtava toiminnallisuus ja kestävä kehitys.

– Ruotsin sähköautomarkkina on vielä nuori, mutta kasvu on voimakasta ja kesäkuussa myydyistä autoista joka neljäs oli ladattava. Samaan aikaan kysyntä on kovaa älykkäille ja helppokäyttöisille latausratkaisuille, jotka ovat sekä hyvännäköisiä että kestäviä. Minun tehtävänäni on vahvistaa kehitystämme ja asemaamme Ruotsissa samalla, kun laajennamme monille priorisoiduille markkinoille, Bergtoft kuvailee.

Aiemmin Bergtoft on toiminut lukuisissa johtotehtävissä niin digitaalisissa startup-yrityksissä kuin markkinoiden johtavissa suuryhtiöissä, esimerkiksi Ericssonilla, Microsoftilla, American Expressillä ja Tre-mobiilioperaattorilla. Nykyiseen tehtäväänsä Bergtoft siirtyy Ascomille tehdyn konsultointityön parista.

– Olemme viime aikoina tehneet useita organisaatiota vahvistavia strategisia muutoksia, joten olemme nyt valmiita hyötymään markkinoilla näkemästämme kasvusta. Charge Amps on mukana viemässä kehitystä kohti ratkaisuja, joista on hyötyä niin kestävälle yhteiskunnalle kuin sähköautoasiakkaille. Omistautuneet perustajat, vahvat omistajat ja ainutlaatuiset, alansa johtavat ratkaisut takaavat, että yrityksellä on kaikki edellytykset yltää uusiin ulottuvuuksiin Ruotsissa ja muilla markkinoilla, Dahl toteaa.

Lisätiedot:

Anders Bergtoft, väliaikainen toimitusjohtaja, Charge Amps AB
+46 76 105 07 53
anders.bergtoft@charge-amps.com

Anders Dahl, hallituksen puheenjohtaja, Charge Amps AB
+46 70 554 02 77
anders.dahl27@gmail.com

Felicia Nygård, Chief Marketing Officer, Charge Amps AB
+46 73 503 50 72
felicia.nygard@charge-amps.com