article

Sähköautolla Eurooppaan

08/07/21

Sähköinen road trip Eurooppaan on oivallinen idea monestakin syystä. Esimerkiksi polttoainekustannukset ja ympäristövaikutukset ovat pienet polttomoottoriautoihin verrattuna. Huoli toimintamatkasta, latausasemista ja matkan suunnittelusta voi kuitenkin hillitä monen matkakuumetta. Olemme koonneet tähän oppaaseen muutamia vinkkejä Euroopan-matkaa suunnitteleville sähköautoilijoille. 

Sovellukset helpottavat matkantekoa

Sähköautolla reissaaminen on perinteisesti edellyttänyt tarkkaa suunnittelua, jotta harvat latausasemat sattuisivat reitin varrelle. Nykyään latausasemien määrä on kuitenkin monissa Euroopan maissa kasvanut roimasti, joten reittiä ei tarvitse enää suunnitella pelkän latausinfran ehdoilla. Tämän lisäksi käytettävissä on lukuisia sovelluksia, jotka auttavat löytämään lähimmän latausaseman. Esimerkkejä:

  • Google Maps
  • EV Charging Map
  • ChargeMap
  • Going Electric
  • CHAdeMO-map
  • Fastned
  • LEMnet

Ota mukaan sopiva latausjohto

Tyyppi 2 on tätä nykyä standardoitu pistoketyyppi EU:ssa, mutta poikkeuksia voi tulla vastaan joissakin maissa. Jos autosi on eri tyyppiä, matkakaveriksi kannattaa hankkia adapteri. Jos autossa on tyypin 2 liitäntä, voit ottaa mukaan tavalliseen seinäpistorasiaan kytkettävän latausjohdon sen varalta, että latausasemaa ei ole käytettävissä. Lisäksi on hyvä muistaa, että pitkä johto tuo lisää joustavuutta: julkisia latausasemia ei todennäköisesti ole suunniteltu juuri sinun autollesi, mutta riittävän pitkällä johdolla saat ladattua aseman ja autosi latausliittimen välisestä etäisyydestä riippumatta.

Rajatonta palvelua

Hankkimasi tunnisteet tai lataussovellukset eivät ulkomaillakaan ole käytettävissä kaikissa latauspisteissä, mutta monet operaattorit tarjoavat jo ratkaisuja, joiden avulla voit käyttää yhä useampia latausasemia myös Suomen rajojen ulkopuolella. Tarkista palveluntarjoajaltasi, mitä vaihtoehtoja heillä on Euroopassa.

Nopeus ja toimintamatka

Euroopan autobaanat voivat kutittaa kaasujalkaa, mutta kannattaa pitää mielessä, että kovat nopeudet syövät akkua ja lisäävät siten lataustaukojen määrää matkan varrella.

Kohteliaisuus kannattaa

Sähköautoilijan on hyvä noudattaa latausetikettiä, joka helpottaa kaikkien julkisten latausasemien käyttäjien elämää. Akkua ei esimerkiksi tulisi ladata yli 80 prosenttiin, ellei se ole aivan välttämätöntä, jotta jono etenee jouheasti. Puhelinnumeron jättäminen näkyville tuulilasin alle lataamisen ajaksi on myös hyvä idea, sillä silloin vuoroaan odottavat autoilijat saavat sinuun yhteyden, jos jotain sattuu.

Minne mennä?

Brittiläinen Carwow-autosivusto on koonnut yhteen tietoja eri maiden latausasemien määrästä suhteessa pinta-alaan ja väkilukuun, tieverkosta, maailmanperintökohteiden määrästä ja suosiosta matkailijoiden keskuudesta. Tietoihin pohjautuvat arvosanat saattavat auttaa matkakohteen valinnassa:

  1. Norja – 10,6
  2. Alankomaat – 9,5
  3. Sveitsi – 5,5
  4. Belgia – 5,5
  5. Tanska – 4,4
  6. Iso-Britannia – 4,3
  7. Kroatia – 4,1
  8. Itävalta – 3,9
  9. Saksa – 3,9
  10. Slovenia – 3,8
  11. Ranska – 3,3
  12. Portugali – 3,2
  13. Espanja – 3,1
  14. Italia – 2,7
  15. Slovakia – 2,4
  16. Kreikka – 2,4
  17. Viro – 2,3
  18. Tšekki – 2,2
  19. Unkari – 2,0
  20. Irlanti – 1,7
  21. Ruotsi – 1,7
  22. Bulgaria – 1,1
  23. Suomi – 1,1
  24. Liettua – 1,1
  25. Latvia – 0,9
  26. Puola – 0,8
  27. Romania – 0,5

Nämä arvosanat ovat tietenkin vain suuntaa antavia, mutta niistä voi olla hyötyä matkan suunnittelussa. Myös latausasemien määrällä voi olla väliä reissatessa. Seuraavissa Euroopan maissa on eniten pikalatausasemia:

  1. Saksa – 5 074 pikalatausasemaa
  2. Iso-Britannia – 4 008 pikalatausasemaa
  3. Norja – 3 426 pikalatausasemaa
  4. Ranska – 1 975 pikalatausasemaa
  5. Espanja – 1 242 pikalatausasemaa
  6. Alankomaat – 1 069 pikalatausasemaa
  7. Ruotsi – 1 023 pikalatausasemaa
  8. Sveitsi – 846 pikalatausasemaa
  9. Italia – 833 pikalatausasemaa
  10. Itävalta – 575 pikalatausasemaa

 

Toivotamme sinulle mukavaa matkaa, mihin ikinä päätätkin kesäreissuillasi suunnata!