article

Boel Rydenå-Swartling – Haastattelu Charge Ampsin käynnistymisestä

20/01/21

Miten sinusta tuli yksi Charge Ampsin perustajista?

Pyöritin vuonna 2013 yritys- ja uraneuvontaan suuntautunutta konsulttiyritystä. Yksi toimeksiannoista oli Starmind-nimiselle IT-yritykselle, jonka omisti Fredrik Jonsson. Fredrik on innovatiivinen persoona, jonka intohimona on kehittää uusia ideoita ja tuotteita. Huomasin pian, että hänellä oli mielessään muutakin kuin Starmind, joten kysyin, mikä hänen mielessään pyöri työn lisäksi.

Fredrik kertoi, että hän oli vastikään ostanut Nissan Leaf -sähköauton – Ruotsin ensimmäisen itse asiassa – ja rakentanut siihen itse latausjohdon. Hänestä auton mukana toimitettu latausjohto oli liian heikkolaatuinen ja kömpelö. Kun hän kertoi itse tekemästään latausjohdosta norjalaisella Nissan-keskustelufoorumilla, kyselyjä alkoi saapua Fredrikin johdon ostamisesta. Vain vuodessa hän oli myynyt latausjohtoja pääasiassa norjalaisille sähköautojen omistajille 1,5 miljoonan kruunun edestä. Ei lainkaan huonosti autotalliyritykselle pikkukaupungissa. Näin hänen liikeideassaan potentiaalia sekä liiketaloudellisesti että ympäristön kannalta.

Milloin tämä tapahtui?

Syksyllä 2013 keskusteluni Fredrikin kanssa alkoivat pyöriä sen ympärillä, että hänen lataustuotteillaan oli valtavasti potentiaalia sekä liiketalouden että autoilun nopean sähköistymisen kannalta. Kun lataus on helppoa ja näppärää, yhä useammat siirtyvät sähköautoihin. Fredrik oli onnistunut luomaan jotakin, jota yhä suurempi osa laatutietoisista sähköautojen omistajista havitteli. Hän keskittyi käyttäjien tarpeisiin, ei itse tuotteeseen, ja se puhutteli minua, sillä minulla on taustaa kuluttajatuotteissa. Visiona oli, että sähköauton latauksen pitäisi olla helppoa, kätevää ja turvallista. Fredrikin ensimmäinen tuote oli tärkeä askel siihen suuntaan, ja sillä oli valtavasti potentiaalia laajentaa markkinoita.

Kuulostaa yksinkertaiselta ja itsestäänselvältä, mutta se ei ehkä ollut sitä?

Jälkikäteen se voi tuntua itsestäänselvältä, mutta harrastuksen muuntaminen kasvuyritykseksi on haastava prosessi. Ei vähiten teollisten tuotteiden valmistuksessa. Minulla oli aiempaa kokemusta yritystoiminnan kehittämisestä, joten kun Fredrik soitti minulle ja kysyi, haluanko lähteä mukaan, vastaus oli selvä. Niin minusta tuli yrityksen osaomistaja.

Mitkä olivat suurimmat haasteet tuolloin?

Meillä oli monien yritysten tavoin suuria haasteita alussa, kun kaikki piti saada järjestymään. Meillä oli oikeastaan vain tuote, pienimuotoinen tuotanto, yksinkertainen verkkokauppa ja nuori henkilökunta, joka hoiti toimitukset ja asiakastuen. Parannuksia siis tarvittiin kaikilla osa-alueilla, jotta logistiikkaketjusta saatiin tehokas ja skaalautuva.

Yksi ensimmäisistä tekemistäni asioista oli myyntihenkisen toimitusjohtajan palkkaaminen, jotta Fredrik voisi keskittyä yrityksen kehittymisen edellyttämään tuotekehitykseen. Sitä seurasi erittäin luova jakso, jolloin teimme strategia- ja myyntityötä. Tällöin syntyi esimerkiksi latauspilvipalvelumme. Olimme varhain liikkeellä, sillä ostajat eivät vielä ymmärtäneet, kuinka pilvipalvelu ja oikeat ohjelmistot voivat tehostaa lataamista. Laadimme vision, tavoitteet ja pitkän aikavälin suunnitelman yrityksen kehittämiseen. Nyt jälkikäteen ajateltuna se oli erinomaisen luovaa aikaa yrityksen historiassa.

Toimiko Charge Amps tavanomaisen startup-yrityksen tavoin vai oliko toiminnassa eroja?

Olimme toki hyvin tavanomainen yritys, mutta markkinat olivat hyvin nuoret. Sen vuoksi yritys ja markkinat kehittyivät yhtä aikaa. Keskityimme tuotekehityksen strategiseen suunnittelutyöhön ja visioimme sitä, kuinka voisimme kehittää myyntiä. Samaan aikaan hoidimme yrityksen operatiivista, jokapäiväistä toimintaa. Pakkasin laatikoita varastossa, kokosin Ikea-hyllyjä ja houkuttelin tyttäreni avuksi tuotteiden pakkaamiseen.

Tarkkailimme samalla huolellisesti yrityksen maksukykyä. Halusimme, että kassassa on koko ajan rahaa ja ettei pääoma loppuisi. Useimmat kasvavat yrityksen painivat samojen ongelmien kanssa.

Toiminta oli kannattavaa jo ensimmäisenä vuonna, vaikkakin pienellä marginaalilla. Mutta kun aloimme kehittää edistyneempiä tuotteita, tarvittiin myös enemmän resursseja kehitystyöhön. Haimme sen vuoksi lisää investointeja ja olemme jatkaneet samalla periaatteella tähän asti. Havaitsimme jo varhaisessa vaiheessa, että kykymme kilpailla suurien maailmanlaajuisten toimijoiden kanssa vaatii runsaasti resursseja, tukea ja nopeaa toimintaa muun muassa tuotekehityksessä. Yhteistyökumppanimme OK Ekonomisk Förening ja Skellefteåkraft, jotka ovat nykyisin myös suurimpia osaomistajiamme, ovat olleet keskeisessä osassa yrityksen kehityksessä. Emme olisi päässeet näin pitkälle ilman suuria ja vahvoja taustajoukkoja.

Oliko matkassa mutkia missään vaiheessa?

Tokihan meillä oli haasteita. Olimme kehittämässä Charge Amps Ray 1 ja Charge Amps Ray 2 -laitteita korvaamaan aiemman Spark-ratkaisun eli ensimmäisen tuotteemme, josta tulisi myyntikelvoton uuden, latausyksikön paikan määrittelevän EU-direktiivin myötä.

Ajoitus osui nappiin, ja saimme Charge Amps Ray-laitteiden suunnitteluun apua Joachim Nordwallilta, joka on tehnyt suunnittelutyötä Koenigseggille ja Electroluxille. Loimme myös uuden tuotantolaitteen, jolla tuotantomääriä on helppo lisätä tarvittaessa. Charge Amps Ray 1 ja 2 -laitteiden tuotannon käynnistäminen uudessa tehtaassa, uusilla osilla ja edistyneellä ohjelmistolla vei kuitenkin paljon kauemmin kuin olimme ennakoineet. Meillä oli hädin tuskin tuotteita myytäväksi ja työkustannukset olivat aluksi suuria.

Samaan aikaan kehitimme ensimmäistä latausasemaamme Charge Amps Haloa. Olimme edelleen pieni yritys, joten kaiken tämän tekeminen samanaikaisesti vaikeutti toimituksia ja olimme jonkin aikaa polvillamme horjuvien tulojen vuoksi. Se oli rankkaa aikaa, mutta ei mitenkään epätavallista kasvuyrityksessä.

Meillä oli onneksi jo tuolloin vahvoja osaomistajia, kuten OK Ekonomisk Förening. Myös Fredrik ja minä tuimme yritystä, jotta selvisimme vaikeista ajoista. Tuona loppusyksynä ja joululomana en nukkunut kovinkaan monta yötä hyvin.

Mikä on roolisi nykyään ja millaisena näet Charge Ampsin tulevaisuuden?

Alkuvuosina tehtävänkuvani yrityksessä vaihteli. Kun palkkasimme uuden toimitusjohtajan vuonna 2017, siirryin enemmän tukirooliin. Ensin olin osa-aikainen hallituksen puheenjohtaja, ja nykyisin olen aktiivinen hallituksen jäsen.

Charge Ampsilla on erittäin tärkeä rooli alan markkinakehityksessä. Keskittyminen helppokäyttöisyyteen, fiksuihin ohjelmistoihin, kestävään kehitykseen ja muotoiluun tuo meille suuria etuja, kun yhä useammat kuluttajat valitsevat sähköauton. Perustimme yrityksen vastaamaan käyttäjien tarpeisiin, ja se on yhä johtava periaatteemme.

Autoilun sähköistyminen luo aivan uuden ekosysteemin ja uudet toimintatavat, ja edustamme tässä aina käyttäjän näkökulmaa. Näin olemme tehneet alusta alkaen. Meille on esimerkiksi luonnollista tuoda yhteen ohjelmisto ja laitteet, ja teemme kaikesta niin ergonomista, kestävää ja vastuullista kuin mahdollista.

Siksi on luonnollista, että jatkamme kehityksen kärjessä jatkossakin. Kaikki tuotteemme tulevat olemaan huolellisesti harkittuja ja käyttäjän ja ympäristön parhaaksi suunniteltuja. Se tarkoittaa, että tuotteemme kestävät vaativaa pohjoismaista ilmastoa ja että niiden kaikki yksityiskohdat ovat laadukkaita.

Nykyään minun ei enää tarvitse vahtia yrityksen maksuvalmiutta tai logistiikkaketjun läpimenoaikoja, vaan voin keskittyä strategisiin kasvukysymyksiin, mikä on todella hauskaa ja jännittävää. Yritys on kuin perheenjäsen. Oma hyvinvointi riippuu yrityksen hyvinvoinnista, joten voin ilolla todeta, että Charge Amps on nykyään hyvinvoiva ja nopeasti kasvava teini-ikäinen matkalla kohti aikuisuutta.

 

Lue uusimmat artikkelimme